Kuukausi 50/50 ruokintaa takana

Tammikuun lopulla siirryttiin nappularuokinnasta sekaruokintaan (kts. Ruokavaliot uusiksi) eli kuukauden päivät on nyt uutta ruokavaliota takana. Koirat ovat selvästi tykänneet, ruoka on molemmille maittanut hyvin. Innokkaina ovat aina ruoka-aikaan paikalla! Itsellä on kuitenkin vielä paljon luettavaa ja opiskeltavaa. Paljon olen oppinutkin muun muassa lisäravinteista, mutta niin paljon on vielä opiskeltavaa. Internetin syöverit ovat täynnä kaikenlaista materiaalia raakaruokinnasta. Myös raararuokavalmisteita on jos jonkinlaisia.

Olen syöttänyt monipuolisesti erilaisia lihoja; kalkkunaa, broileria, lammasta ja nautaa. Lisäksi saavat parin viikon välein maksaa. Yhden 500 g pakkauksen olen jakanut kahdelle päivälle. Myös lohta ovat muutamia kertoja saaneet, mutta selvästikään se ei ole kummankaan suurinta herkkua. Oliver ahneena koirana ruokakupin kyllä tyhjentää, mutta Roi syö pitkin hampain. Merkistäkään ei ole maistuvuus ollut kiinni, sillä olen kokeillut kolmea eri lohivalmistetta, ja kaikkien kohdalla on ollut sama ongelma. Lihojen lisäksi saavat pari kertaa viikossa broilerin/kalkkunan kauloja ja peuran luita. Suurta herkkua! :)

IMG_0325.JPG

Toistaiseksi olen tilannut lihat pääasiassa Kennel Rehulta, mutta tarkoituksena on tutustua vähitellen muihinkin valmistajiin. Hyvän hinta-laatusuhteen paikoista saa vinkkailla tähän suuntaan! Kokeilemistani KR valmisteita ehdottomasti parhaimmaksi olen todennut kalkkunan jauhelihan. Suosittelen! Uuteen tilaukseen lisäsin broilerin fileesuikaleet sekä naudan pentujauhelihan, jotka ovat kuulemma myös laadultaan hyviä. Broilerin jauheliha myös ihan ok, mutta lammas ja perus naudan jauheliha ovat olleet laadullisesti pettymyksiä. Sisältävät suhteellisen vähän lihaa ja sitten paljon kaikkea muuta ei ravitsemuksellisesti tärkeää mm. keuhkoa, rustoa ym.

Mutta ne lisäravinteet… Ehkä se kaikista haasteellisin osa-alue, vaikka sekaruokinnassa pääsee vielä suhteellisen helpolla, kun nappuloista kuitenkin saa osan lisäravinteista. En ole ennen sekaruokintaan siirtymistä osannut syöttää mitään lisäravinteita, vaikka olisi tarvinnut (sinkki ja D-vitamiini). Nyt, kun kaikesta on ottanut enemmän selvää myös tämä asia on tullut selväksi. Väitän, että kovinkaan moni pelkästään nappuloita syövä koira ei saa ruoan lisäksi muita lisäravinteita. Alkuun olen hoitanut lisäravinteiden saannin lisäämällä Roin ja Oliverin ruokaan Aptus Multidog monivitamiini ja kivennäisaine -valmistetta, joka sisältää siis kaiken tarvittavan. Tosin pitoisuudet tässä valmisteessa eivät ole yksin riittäviä, eivätkä suhteet oikeita. Mutta näin ensihätään vastannut kyllä suurimpaan huutoon. Tällä hetkellä meillä sinkkilisänä toimii Nutrazinc ja D-vitamiinin annan tippoina. Itsellä kriteerinä oli, että valmisteen tulee olla joko jauheena tai nestemäinen, sekä pitoisuuksien suuria. En nimittäin ala ruoan sekaan lisäämään kauheita määriä lisäravinnevalmisteita, enkä varsinkaan tabletteina tai kapseleina. A-vitamiinin saavat tosiaan maksasta sekä tarvittavat omega-rasvahapot tulevat toistaiseksi kalasta. Mutta todennäköisesti maistuvuusongelman vuoksi tulen siirtymään puhtaasti lohiöljyyn.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s